torstai 21. tammikuuta 2016

The Queen of Fucking Everything ja lupauksista


Vuoden vaihteessa tein lupauksia ensimmäistä kertaa moniin aikoihin. Olen viimeiset vuodet kysellyt Facebookissa ystäviltä apuja lupauksiin, kun en itse keksi mitään. Äitini tekee joka vuosi saman lupauksen: "En syö ostereita".  (Täytyi oikein keskittyä oikeinkirjoitukseen, sillä sanon aina virheellisesti englantilaisittain "oisteri").

Laitan lupaukset tänne blogiin esille, jotta ne olisi helpompi pitää, tai edes muistaa:

1. Raskauden aikana kertyneistä kiloista on päästävä eroon kesään mennessä.
Niitähän tuli vain 30, helppo juttu siis. Tähän samaan lupaukseen liittyy kesään asti kestävä sokerilakko. Kerran kuussa saa herkutella, jos on ihan pakko. Liikuntaa en aio harrastaa tänäkään vuonna, vihaan kaikkea kuntoilua. Hyötyliikunta on ok, mutta mihinkään kuntosalille mua ei saisi kirveelläkään. Joskus opiskeluaikoina Joensuussa yritin käydä koulun salilla opettajani kanssa. Hieno sali ja siellä ei yleensä ollut muita kuin me. Minä nukahdin useimmiten  jalkaprässiin ja Kari veteli sikeitä jossakin toisessa laitteessa.

2. Teen joka päivä jotain yritykseni eteen.
Tämä lupaus on lieventynyt jo muotoon "pyrin tekemään". Mulla on ikuisuuden ollut mielessä kirjoittaa postaus yrityksestäni, joten sen voisin toteuttaa lähiaikoina. Tai pyrin toteuttamaan :D

3. Kirjoitan blogia useammin.
Viime vuonna blogi oli ihan retuperällä ja nyt on ryhtiliikkeen vuoro.
Vuosi meni pitkälti raskausajatuksissa, ja niistä en halunnut kirjoittaa. Enimmäkseen vaan kotoilin ja lepäilin, enkä löytänyt inspiraatiota kirjoittamiseen tai paljon muuhunkaan.
Lisäksi mua ahdistaa, kun kirjoitan niin tökeröä tekstiä. Aion kuitenkin jatkaa ja uskoa, että kehityn paremmaksi. Juttujen sisältö tai taso ei nouse korkeammalle, mutta jos sentään teksti alkaisi soljua paremmin.

Harmillisesti olen unohtanut kaikki mielessä ikiaikoja pyörineet postausaiheet, mutta tästä kirjaprojektista oli ainakin tarkoitus kirjoittaa.
Ystäväni ( tai oikeastaan ystäväni sivupersoona ) Sara Hästäng kirjoitti viime vuonna kirjan ja minä sain kunnian ottaa valokuvat kirjan kuvitukseksi. Kirja on luojansa mukaan "Keski-ikäisen naisen vitutuspäiväkirja runojen, mietteiden ja aivottomien ajatusten muodossa kesältä 2015".  Kirjan nimi on oikein osuvasti "The Queen of Fucking Everything".

Kuvaus toteutettiin ystäväni ihanassa kodissa ja se oli tosi kiva päivä. Oli hauskaa suunnitella kuvia ja saada hieman vaihtelua loppuraskauden tylsiin päiviin. Sain kaivaa salamat esiin monien vuosien jälkeen ja innostuin taas studiokuvauksesta. Lopetin aikoinaan valokuvauksen kuin seinään; kyllästyin ja vihastuin koko hommaan. Aika on kai tehnyt tehtävänsä ja kuvaaminen oli taas ihan siedettävää. Paljon riippuu tietysti aiheesta, mutta tällaisia kuvauksia voisin tehdä jatkossakin.






Saraa voi seurata Facebookissa ja sivulta löytyy myös tietoa, mistä kirjan voi ostaa itselleen. Ainakin täällä Sipoossa kirja löytyy myös kirjastoista.

Tämä viimeinen kuva on napattu Saran Facesta.


maanantai 11. tammikuuta 2016

It´s a boy!


Meillä on vauva, ihan totta!! Kuka olisi uskonut? En minä ainakaan.

Olen aina inhonnut lapsia ja ollut täysin varma siitä, että mulle niitä kiusankappaleita ei tule. Mieheni taas on aina halunnut lapsia ja tiesin sen seurustelumme alusta asti. Hän ei koskaan painostanut tai edes puhunut lapsi-asiasta, mutta tiesin hänen toiveensa kuitenkin. Ehkä hän ei siksi puhunut, koska olin tehnyt kantani niin selväksi.

Pikku hiljaa minusta alkoi tuntua, että on väärin kieltää häneltä lapsi. Tietysti päätös jälkikasvusta on yhteinen, mutta tunsin syyllisyyttä kuitenkin. Ajattelin jopa, että minun pitäisi päästää hänet etsimään itselleen uusi lapsihalukas puoliso! Miehelle en tästä kertonut, hän olisi varmasti pitänyt ajatusta ihan höpönä.






Halusin kuitenkin pitää mieheni ja huomasin, että ajatus lapsesta ei enää ollutkaan niin mahdoton. Lopulta päätin antaa luonnon hoitaa päätöksen puolestani, eli lopetin ehkäisypillereiden käytön. 36-vuoden iässä ei raskaaksi tulo ole enää niin selviö. Eikä tietysti missään muussakaan iässä.

Vuosi meni, eikä mitään tapahtunut. Mulla oli alun perinkin tunne, että en voi tulla raskaaksi ja nyt olin mielestäni saanut varmuuden siitä. Unohdin koko jutun.

Alkuvuodesta mulla oli tosi kummallinen ja väsynyt olo. Harkitsin jo lopputiliä töistä, sillä olin niin väsynyt iltapäivisin, että iltavuoroon lähteminen tuntui ihan mahdottomalta. En jaksanut nousta sängystä, silmät menivät väkisin kiinni.
Juon normaalisti paljon teetä, mutta enää ei maistunutkaan. Laitoin aamuisin veden kiehumaan kuten ennenkin, mutta sinne se jäi pannuun kylmenemään. Pelkkä ajatuskin teestä kuvotti. Hampaiden harjaus ei onnistunut ilman kakomista. Myös jotkut tuoksut kuvottivat, piparminttu erityisesti.
Lopulta päätin varata ajan lääkärille, sillä niin pahaksi väsymys oli käynyt. Varatessani aikaa ja luetellessani oireita päässäni vihdoin syttyi lamppu :D Sain ajan ultraan ja olinkin jo seitsemännellä viikolla raskaana.

Raskausaika meni hyvin, mutta jouduin jäämään pois töistä melko aikaisessa vaiheessa. Työ oli fyysisesti raskasta ja mulla oli voimakkaita harjoitussupistuksia jo viikolta 15 alkaen. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen pahoinvointi helpotti ja olo oli kertakaikkiaan mahtava. Kesäkin sattui olemaan kylmän kolea, joten ison mahan kanssa ei tarvinnut tuskailla helteessä. Aikaa olisi ollut tehdä vaikka mitä, mutta kaikki kantaminen ja nostelu oli minulta kielletty. En siis pystynyt auttamaan raksalla, enkä tekemään kesäksi suunnittelemaani puutarhan uudistusta :(

Laskettu aika oli marraskuun alussa ja hyvin se piti paikkansa.
Synnytyskertomusta en kirjoita, en ainakaan nyt. Ehkä joskus, jos vielä muistan jotakin tai haluan muistella. Sen verran sanon, että ennemmin antaisin korppien nokkia silmät päästäni, kuin menisin uudestaan synnyttämään.
Terve poika syntyi ikuisuuden kestäneen tuskan jälkeen sektiolla.






Ja miten ihana poika!
Terve, pullea ja suloinen kun mikä <3

Vauva-arki on ollut helpompaa, kuin etukäteen pelkäsin. Alun imetyshelvetti oli kyllä rankkaa, mutta elämä helpottui suuresti, kun siirryimme pelkkään pulloruokintaan.
Pelkäsin myös, miten kiukkuiseksi tulen, kun aikaa ei enää ole "omille jutuille". Nyt huomaan, että ei ne omat jutut niin tärkeitä ollutkaan :) Ihanampi olla oman pikkuisen kanssa ja kyllä sitä aikaa jää itsellekin. Ripeämmin hoituu kaikki asiat, kun aikaa on rajallisesti; päiväunien verran.
Niin tämä kirjoituskin :)