The Queen of Fucking Everything ja lupauksista

Vuoden vaihteessa tein lupauksia ensimmäistä kertaa moniin aikoihin. Olen viimeiset vuodet kysellyt Facebookissa ystäviltä apuja lupauksiin, kun en itse keksi mitään. Äitini tekee joka vuosi saman lupauksen: "En syö ostereita".  (Täytyi oikein keskittyä oikeinkirjoitukseen, sillä sanon aina virheellisesti englantilaisittain "oisteri").

Laitan lupaukset tänne blogiin esille, jotta ne olisi helpompi pitää, tai edes muistaa:

1. Raskauden aikana kertyneistä kiloista on päästävä eroon kesään mennessä.
Niitähän tuli vain 30, helppo juttu siis. Tähän samaan lupaukseen liittyy kesään asti kestävä sokerilakko. Kerran kuussa saa herkutella, jos on ihan pakko. Liikuntaa en aio harrastaa tänäkään vuonna, vihaan kaikkea kuntoilua. Hyötyliikunta on ok, mutta mihinkään kuntosalille mua ei saisi kirveelläkään. Joskus opiskeluaikoina Joensuussa yritin käydä koulun salilla opettajani kanssa. Hieno sali ja siellä ei yleensä ollut muita kuin me. Minä nukahdin useimmiten  jalkaprässiin ja Kari veteli sikeitä jossakin toisessa laitteessa.

2. Teen joka päivä jotain yritykseni eteen.
Tämä lupaus on lieventynyt jo muotoon "pyrin tekemään". Mulla on ikuisuuden ollut mielessä kirjoittaa postaus yrityksestäni, joten sen voisin toteuttaa lähiaikoina. Tai pyrin toteuttamaan :D

3. Kirjoitan blogia useammin.
Viime vuonna blogi oli ihan retuperällä ja nyt on ryhtiliikkeen vuoro.
Vuosi meni pitkälti raskausajatuksissa, ja niistä en halunnut kirjoittaa. Enimmäkseen vaan kotoilin ja lepäilin, enkä löytänyt inspiraatiota kirjoittamiseen tai paljon muuhunkaan.
Lisäksi mua ahdistaa, kun kirjoitan niin tökeröä tekstiä. Aion kuitenkin jatkaa ja uskoa, että kehityn paremmaksi. Juttujen sisältö tai taso ei nouse korkeammalle, mutta jos sentään teksti alkaisi soljua paremmin.

Harmillisesti olen unohtanut kaikki mielessä ikiaikoja pyörineet postausaiheet, mutta tästä kirjaprojektista oli ainakin tarkoitus kirjoittaa.
Ystäväni ( tai oikeastaan ystäväni sivupersoona ) Sara Hästäng kirjoitti viime vuonna kirjan ja minä sain kunnian ottaa valokuvat kirjan kuvitukseksi. Kirja on luojansa mukaan "Keski-ikäisen naisen vitutuspäiväkirja runojen, mietteiden ja aivottomien ajatusten muodossa kesältä 2015".  Kirjan nimi on oikein osuvasti "The Queen of Fucking Everything".

Kuvaus toteutettiin ystäväni ihanassa kodissa ja se oli tosi kiva päivä. Oli hauskaa suunnitella kuvia ja saada hieman vaihtelua loppuraskauden tylsiin päiviin. Sain kaivaa salamat esiin monien vuosien jälkeen ja innostuin taas studiokuvauksesta. Lopetin aikoinaan valokuvauksen kuin seinään; kyllästyin ja vihastuin koko hommaan. Aika on kai tehnyt tehtävänsä ja kuvaaminen oli taas ihan siedettävää. Paljon riippuu tietysti aiheesta, mutta tällaisia kuvauksia voisin tehdä jatkossakin.

Saraa voi seurata Facebookissa ja sivulta löytyy myös tietoa, mistä kirjan voi ostaa itselleen. Ainakin täällä Sipoossa kirja löytyy myös kirjastoista.

Tämä viimeinen kuva on napattu Saran Facesta.

It´s a boy!

Meillä on vauva, ihan totta!! Kuka olisi uskonut? En minä ainakaan.

Olen aina inhonnut lapsia ja ollut täysin varma siitä, että mulle niitä kiusankappaleita ei tule. Mieheni taas on aina halunnut lapsia ja tiesin sen seurustelumme alusta asti. Hän ei koskaan painostanut tai edes puhunut lapsi-asiasta, mutta tiesin hänen toiveensa kuitenkin. Ehkä hän ei siksi puhunut, koska olin tehnyt kantani niin selväksi.

Pikku hiljaa minusta alkoi tuntua, että on väärin kieltää häneltä lapsi. Tietysti päätös jälkikasvusta on yhteinen, mutta tunsin syyllisyyttä kuitenkin. Ajattelin jopa, että minun pitäisi päästää hänet etsimään itselleen uusi lapsihalukas puoliso! Miehelle en tästä kertonut, hän olisi varmasti pitänyt ajatusta ihan höpönä.

Halusin kuitenkin pitää mieheni ja huomasin, että ajatus lapsesta ei enää ollutkaan niin mahdoton. Lopulta päätin antaa luonnon hoitaa päätöksen puolestani, eli lopetin ehkäisypillereiden käytön. 36-vuoden iässä ei raskaaksi tulo ole enää niin selviö. Eikä tietysti missään muussakaan iässä.

Vuosi meni, eikä mitään tapahtunut. Mulla oli alun perinkin tunne, että en voi tulla raskaaksi ja nyt olin mielestäni saanut varmuuden siitä. Unohdin koko jutun.

Alkuvuodesta mulla oli tosi kummallinen ja väsynyt olo. Harkitsin jo lopputiliä töistä, sillä olin niin väsynyt iltapäivisin, että iltavuoroon lähteminen tuntui ihan mahdottomalta. En jaksanut nousta sängystä, silmät menivät väkisin kiinni.
Juon normaalisti paljon teetä, mutta enää ei maistunutkaan. Laitoin aamuisin veden kiehumaan kuten ennenkin, mutta sinne se jäi pannuun kylmenemään. Pelkkä ajatuskin teestä kuvotti. Hampaiden harjaus ei onnistunut ilman kakomista. Myös jotkut tuoksut kuvottivat, piparminttu erityisesti.
Lopulta päätin varata ajan lääkärille, sillä niin pahaksi väsymys oli käynyt. Varatessani aikaa ja luetellessani oireita päässäni vihdoin syttyi lamppu :D Sain ajan ultraan ja olinkin jo seitsemännellä viikolla raskaana.

Raskausaika meni hyvin, mutta jouduin jäämään pois töistä melko aikaisessa vaiheessa. Työ oli fyysisesti raskasta ja mulla oli voimakkaita harjoitussupistuksia jo viikolta 15 alkaen. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen pahoinvointi helpotti ja olo oli kertakaikkiaan mahtava. Kesäkin sattui olemaan kylmän kolea, joten ison mahan kanssa ei tarvinnut tuskailla helteessä. Aikaa olisi ollut tehdä vaikka mitä, mutta kaikki kantaminen ja nostelu oli minulta kielletty. En siis pystynyt auttamaan raksalla, enkä tekemään kesäksi suunnittelemaani puutarhan uudistusta :(

Laskettu aika oli marraskuun alussa ja hyvin se piti paikkansa.
Synnytyskertomusta en kirjoita, en ainakaan nyt. Ehkä joskus, jos vielä muistan jotakin tai haluan muistella. Sen verran sanon, että ennemmin antaisin korppien nokkia silmät päästäni, kuin menisin uudestaan synnyttämään.
Terve poika syntyi ikuisuuden kestäneen tuskan jälkeen sektiolla.

Ja miten ihana poika!
Terve, pullea ja suloinen kun mikä <3

Vauva-arki on ollut helpompaa, kuin etukäteen pelkäsin. Alun imetyshelvetti oli kyllä rankkaa, mutta elämä helpottui suuresti, kun siirryimme pelkkään pulloruokintaan.
Pelkäsin myös, miten kiukkuiseksi tulen, kun aikaa ei enää ole "omille jutuille". Nyt huomaan, että ei ne omat jutut niin tärkeitä ollutkaan :) Ihanampi olla oman pikkuisen kanssa ja kyllä sitä aikaa jää itsellekin. Ripeämmin hoituu kaikki asiat, kun aikaa on rajallisesti; päiväunien verran.
Niin tämä kirjoituskin :)

 

Raksa Update: keittiö ja ulkoseinien maalausta

Meillä on ihan pian keittiö, nimittäin viikon päästä se asennetaan. Tuntuu ihan hassulle, kun se tulee olemaan niin valmis, vaikka koko muu talo on vielä ihan keskeneräinen. Keittiömme tulee Domukselta ja kun oli mahdollista saada siihen rahoitus, niin olihan se otettava. Työsopimukseni kun päättyi elokuuhun ja sen jälkeen rahoituksen saaminen vaikeutuisi tai oikeastaan olisi mahdotonta.

Keittiössä on nyt kaikki valmista asentajien tulla. Seinä- ja kattolevyt on laitettu, on paklattu, pohjamaalattu ja tapetit ovat paikoillaan. Sähköt on vedetty. Myös katto on ruiskutettu röpelöiseksi. Katon ruiskutus tuli melko kalliiksi, kun tehtiin vain tuo keittiö. Työmiehillä meni valmisteluihin n. 4 tuntia ja itse ruiskutus kesti 10-15 minuuttia. Loput katot ruiskutetaan sitten aikanaan yhdellä kertaa, toivottavasti. Harkitsimme myös katon maalaamista kuviotelalla, mutta tapettimiehemme oli sitä mieltä, että jäljestä ei tule hyvä. Meillä ei ole kokemusta tällaisesta, joten uskoimme ammattilaista.

Jännittää tosi paljon, että ovatko tapetit nyt varmasti oikeilla paikoillaan. Ettei sitten johonkin jää paljas kohta. Tätä tapettia meni tosi paljon hukkaan, yli 70 cm per vuota. Eihän minulle tullut mieleenkään, että olisi erikseen pitänyt sanoa miehelle, että yli jääneet palat tietysti säästetään. Nyt ne on kaikki rytättyinä roskapussissa. Olisin kyllä keksinyt käyttöä niille ( vaikka kirjekuorina ) tai sitten paikkaillut keittiön mahdollisia paljaita plänttejä.

Sanoin tosi ruman sanan, kun näin tämän:

No, laitoin juuri lisätilauksen tapeteista menemään. Tarvitsee vielä kuusi rullaa, jotta saadaan koko ruokasali tapetoitua. Jäähän sitä ylimääräistä niistäkin.
Miten paperitapetti tulee kestämään elämää, varsinkin keittiössä/ruokailutilassa, se jää nähtäväksi...

Myös talon ulkopuolella tapahtuu, siellä on menossa seinien maalaus. Seinät maalataan ruiskulla, ensin pohjalle Ventti-pohjuste ja sitten maaliksi Tikkurilan Kuulto Color 5089 (Piki). Meillä tuota Venttiä on hieman sävytetty harmaalla, jotta näkee, mihin sitä on jo suihkittu. En tiedä miksi meillä käytetään pohjusteena Venttiä, vaikka Tikkurilan sivuilla suositellaan Valttia. Ventti myöskin kuuluisi sivellä pintaan, eikä suinkaan ruiskuttaa. Miehen mielestä kyselen liikaa, hyvä siitä tulee. Jotakin hän mainitsi ruiskutuksesta ja itsesyttymisestä, mistä en sitten halunnutkaan kuulla enempää...

Talo maalataan nyt ensin kertaalleen ja joskus myöhemmin uudestaan. Haluan pinnan jäävän eläväksi ja vähän epätasaiseksikin. Toiveissa on, että seinistä tulee ajan kanssa "sään pieksemän" näköiset, sellaiset auringossa ja tuulessa haalistuneet.
Yläosaa varten joudumme vuokrata henkilönosturin ja luultavasti tuo yläosa maalataankin jo nyt kahteen kertaan. Ei tarvitse sitten tulevaisuudessa uudestaan maksaa nosturista.

Olen hankkinut keittiöön jo kellon sekä muutamia taideprinttejä, jotka odottavat vielä kehystystä. Kello on iki-ihana Kit-Cat Clock, tilasin sen CoolStuff:lta.

Haaveissa on vielä vihreä KitchenAid Artisan yleiskone. Melko kallis mielestäni, mutta peräpörhölässä asuessa olisi mukava voida leipoa itse leipää. Voihan sitä tietysti leipoa ilman konettakin, mutta kun se vaivaaminen on niin ärsyttävää... Ja tuo kone vain on niin syötävän suloinen, että se on saatava :)

I'm the chairman of the bored

Paska kesä. Nyt se on sanottu! Tänä kesänä olisi ollut aikaa tehdä vaikka mitä, sillä olen ollut sairauslomalla jo useampia viikkoja. Kesälomakin alkaa ihan pian, mutta ei kyllä huvita yhtään mikään.
Mies on työssä vähintään 12 tuntia päivässä ja minä homehdun kotona. Normaalisti viihdyn hyvän kirjan parissa vaikka koko päivän, mutta nyt on raja tullut vastaan siinäkin. Myöskin hyvät kirjat tuntuvat kadonneen. Luen niitä vanhoja tuttuja, jotka nyt jo alkavat kyllästyttää. Tigers in Red Weather ( Punaisen sään tiikerit, Liza Klaussmann ) olen lukenut jo neljä kertaa sen ilmestymisen jälkeen ja kai se on kaivettava taas esille. En tiedä miksi pidän tuosta kirjasta niin kovasti. Se kuuluu mielestäni osastoon "kevyttä kesälukemista", mutta jostakin syystä palaan siihen uudelleen ja uudelleen. Kirja tuo mieleeni F.Scott Fitzgeraldin ja sehän jo riittää perusteluksi kirjan hyvyydestä :)

Etsiessäni kuvaa kirjasta huomasin, että Klaussmannilta on ilmestynyt vihdoin uusi kirja, Villa America. Amazon sanoo kirjasta näin: "A dazzling novel set in the French Riviera based on the real-life inspirations for F. Scott Fitzgerald's Tender is The Night". Jei! Eli tästä uudesta ei siis vain tule mieleen Fitzi, vaan yhteys on oikeasti olemassa. Harmi, että budjetti ei anna periksi tilata tätä, vaan olen kirjaston armoilla.

Olen yrittänyt keksiä kaikenlaista puuhasteltavaa, jotta aika ei kävisi niin pitkäksi kotona. Raksalla olisi tietysti vaikka mitä tekemistä, mutta lääkäri on kieltänyt kaiken fyysisen rehkimisen. Joten hommat ovat nyt olleet tällaista pientä ja melko turhaa.

Kunnostin vanhan risan pärekorin koiralle koriksi. Spraymaalia pintaan, uusi tyyny ja tyynyliina, ja eläin on tyytyväinen.

Olin Inksassa vanhempien luona muutaman yön ja teimme äidin kanssa saippuaa. Tilasin valmista saippuamassaa ( + hajusteita, väriä ja ruusun terälehtiä ) Saippuapajasta. Ostin samalla myös lipeää, sillä tarkoitus olisi tehdä myös ihan oikeaa saippuaa öljystä ja lipeästä. Tai oikeaahan tuo massakin on, mutta perinteisempää on tehdä lipeästä. Lipeäsaippuan täytyy tekeytyä jopa vuosi ennen käyttöä, mutta halusimme nyt aluksi kokeilla hieman nopeampaa menetelmää.
Ruusun terälehtiä en enää saippuoihin laita, sillä ne muuttuvat tosi rumiksi ruskeanvihreiksi möykyiksi :(

Aina Inksassa ollessa käyn myös Mylsällä kirppiksellä. Mylsällä on tosi paljon tyhjiä liikekiinteistöjä ja yksi niistä huvittaa meitä äidin kanssa. Kirppistä vastapäätä on joskus ollut Lounas-Kahvila Havannan KUU. Ajattelen aina sen nähdessäni, että jos voittaisin lotossa ostaisin tuon kiinteistön itselleni. Havannan KUU saisi taas paistaa, kun alkaisin kahvilanpitäjäksi.

Yhden kesän perusteella voin sanoa, että parhaita kesäkukkia ovat tulilatvat ja Mårbacka-pelargonit. Muut ovat kuolleet. Yleensä ostan vain valkoisia kukkia, mutta tuo vaaleanpunainen Mårbacka on myös kaunis. Tulilatvat laitoin parvekkeelle heti alkukesästä ja ne ovat vieläkin täydessä terässä. Pelargoni tarvitsisi isomman ruukun.

Koiran pitäisi pian päästä vuotuiseen hammaslääkäriinsä ja sitä rahoittaakseni olen pitänyt portillamme saaressa pientä kirjakirppistä. Rannassamme käy kesäisin Kauppalaiva Christina ja olen pitänyt kirppistä kauppalaivan saapumisen aikoihin. Silloin ihmisiä on liikkeellä jonkin verran, muutenhan täällä on tosi hiljaista. Huono kesä ja rehkimiskielto ovat rajoittaneet kirppistelyä, mutta toivottavasti tässä vielä ehtii muutaman kirppiksen pystyttää.

 

Tänään on ohjelmassa mustikoiden poimintaa ja vaatehuoneen siivousta. Eikun metsään.

Huh sentään!

Eilen pääsin käymään sellaisessa paikassa, joka on ihan omaa luokkaansa! Teimme pienen pikavisiitin Turkuun ja matkalla ihan sattumalta pysähdyimme paikassa nimeltä Kasvihuoneilmiö. Tarkoitus oli vain saada jotakin syötävää ja yllätyimme valtavasti siitä, mihin olimme päätyneet. Kasvihuoneilmiö mainostaa itseään näin:

"lmiömäinen elämystavaratalo täynnä hallittua kaaosta ja hillittyä hulluutta. Tule ihmettelemään, miten paljon 1500 neliöön saa mahtumaan tavaroita, asioita, ideoita ja - tunnelmaa.  
Nähtävyys, josta puhutaan, on nähtävä"

Kasvihuoneilmiö on todellakin erikoinen. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa, enkä oikein osaa edes kuvailla näkemääni. Katossa kiemurtelevat viinirypäleköynnökset (?) ja tunnelma on erikoisen eksoottinen. Tavaraa oli aivan valtavasti, olisin voinut viettää siellä aikaa tunti tolkulla.


Kuvat puhukoot puolestaan. Näissä kuvissa näkyy ehkä miljoonasosa myynnissä olevasta tavarasta.

 

 

Ja täältä se löytyy:

Palomäentie 2 09810 Nummi (Helsinki 75 km, Turku 90 km, Valtatie 1 / E18 Helsinki-Turku -moottoritieltä liittymästä 20 Nummelle päin 1 km)

Koirat ovat muuten tervetulleita myymälään, mikä on mahtava juttu. Miehille on hierontatuoli, missä odotella. Myymälän perällä on myös kaksi ihan oikeaa kania ja lapsille on nallemeri. Se on ihan kuin pallomeri, mutta nalleilla.

Tavarapaljous oli kummallisen lamauttava ja omat ostokseni jäivätkin vähäisiksi. Mukaan lähti vain kaksi pientä peltirasiaa. Nyt jälkeenpäin olen miettinyt, että nojatuoleja ja puutarhakalusteita olisi pitänyt katsoa tarkemmin... Suostuisikohan mies uuteen reissuun? :)