Ylläripylläri, flunssassa taas!

Oiskohan tämä nyt jo seitsemäs flunssa viime syksystä alkaen. Pikkuinen on onneksi säästynyt muutamaa räkätautia lukuun ottamatta, mutta minä olenkin sitten sairastanut koko perheen puolesta.
Liekö siitä johtuu vai mistä, että tämä blogi(kin) on ihan retuperällä. Kaikenlaista kivaa on tapahtunut sitten viime kirjoittaman, ja yritän palailla niihin asioihin mahdollisimman pikaisesti. Nyt kuitenkin keskityn Peppi Pitkätossuun ja Baileys-kaakaoon.

Mies on tehnyt meille marjakeittoa, sillä hänelle tehtiin lapsena marjakeittoa flunssaa lievittämään. Isoäidilläni, Toku-mammalla, oli usein jääkaapissa mustikkakeittoa Arabian kannussa. Oma äitini tekee maailman parasta karpalokiisseliä, senkin muistan lapsuudesta.
Ostin raskausaikana nettikirppikseltä ihanan Lumikki-kannun juuri sitä varten, että myös meidän pikkuiselle jäisi lapsuusmuisto marjakeitosta kannussa :) Kuvan muutkin kupit on kirppislöytöjä.

Vinkkinä muille flunssaisille voisin kertoa, että Tinka Piparminttu koiranshampoo on oikein hyvä apu nokan tukkoisuuteen. Terästin shampoota vielä muutamalla extratipalla piparmintun eteeristä öljyä ja läträsin puoli pulloa naamaan ja tukkaan. Helpotti hetkeksi.

Syksy jo saa (Lukuvinkkejä pimeneviin iltoihin)

Nyt on se aika vuodesta, kun bloggaajat ympäri Suomen sytyttävät kynttilät ja kääriytyvät vilttiin sohvannurkkaan teekupposen ja hyvän tv-sarjan kera. Tai hyvän kirjan.

Minulle lukeminen on harvinaista luksusta, mutta niille joilla on aikaa voisin syyslukemiseksi suositella Kate Mortonin kirjoja 'Paluu Rivertoniin, 'Kaukaiset hetket' ja 'Hylätty puutarha'. Löysin Mortonin kirjat ihan sattumalta, niiden kauniit kannet houkuttelivat lukemaan.
Jos rapistuneet linnat ja herraskartanot sekä menneen maailman brittitunnelma viehättää, niin näissä on sitä. Juoni on paikoitellen hieman ontuva ja ennalta arvattava. Tulee väkisinkin tunne, että kirjailija olisi voinut hioa tarinasta vielä paremman. Tunnelma ja kaunis teksti kuitenkin paikkaavat juonen heikkouksia.
'Paluu Rivertoniin' on näistä kirjoista suosikkini.

Ontuvasta juonesta puheen ollen, Alan Bradleyn Flavia de Luce -dekkarit ovat myöskin mukavaa syyslukemista. 11-vuotias Flavia selvittelee murhia ja mysteerejä 1950-luvun englantilaiskylässä. Ja asuu tietysti rapistuneessa linnassa. Kirjoissa on agathachrietiemäistä tunnelmaa, lämmintä huumoria ja hauskoja henkilöhahmoja. Voisin kuvitella, että pian nämä tarinat nähdään telkkarista.

Joskus mietin sitä aikaa, kun saatoin lukea koko päivän. Nyt pieni ukko 10 kk tarjoaa muuta viihdykettä päivien ratoksi. Kun vauva nukkuu, tulee tehtyä työjuttuja tai ihan vaan päivittäisiä askareita. Siivoaminen on loputonta ja tuntuu taistelulta tuulimyllyjä vastaan...

Sain muuten ne keväällä istuttamani laventelit itämään! Ne olisi pitänyt iskeä maihin jossakin vaiheessa, mutta en jaksanut perehtyä asiaan ja tuolla ne ovat ruukuissaan vieläkin. Ehkä ensi vuonna, mikäli ne sinne asti selviävät.

Flavia de Luce kuva: Bazar

Raksa Update: Keittiö ja takka

Tämä keittiön esittely on vienyt ikuisuuden, kun en ole saanut kelvollisia kuvia siitä. Näissäkin kuvissa se kallistuu milloin mihinkin suuntaan ja värit ovat vääristyneet. No, raakilehan se on vielä muutenkin, joten katsotaan uudestaan sitten valmiina.
Liesituulettimessa on vielä suojamuovi kiinni ja jääkaappi puuttuu. Kaapistoja peittää ihana sahanpurupöly ja johtoja roikkuu siellä täällä. Mutta siinä se nyt tönöttää kuitenkin. On muuten tönöttänyt jo viime syksystä asti.
Tapetti on kuvissa oudon värinen. Oikeasti se on ihana harmaaseen taittava mintunvihreä, mutta kuvissa jostain syystä kellertävä.

Keittiö on Domukselta. Minulla ei ollut paljon vaatimuksia keittiön suhteen, sillä emme ole kiinnostuneita ruuanlaitosta. Siksi halusimme, että mm. hella on mahdollisimman yksinkertainen, mitään hienouksia ei tarvita. Toinen toive oli suurehko lavuaari, jotta vauva saa istua siellä kylvyssä. Halusin myös vaaleanpunaiset alakaapit ja mahdollisimman helppohoitoisen välitilan, ei ainakaan mitään kaakeleita. Mies halusi valtavan side by side jääkaapin/pakastimen, minulle olisi mieluusti käynyt pienempikin.

Takkakin on ollut paikoillaan jo jonkin aikaa. Meidän takka on Tiilerin Ilona, hieman korkeampi vain kuin perusmalli. Takasta meillä oli vähän vääntöä, kun mies olisi halunnut mustan, ja suostuinkin siihen aikoinani. Myöhemmin muutin mieltäni. Musta möhkäle keskellä alakertaa ei enää tuntunutkaan hyvälle idealle. Onneksi sain tahtoni läpi, sillä takka on valkoisena tosi raikkaan ja kivan näköinen.

Takan päällä näkyvät lankut eivät jää siihen, vaan tuo tila tulee olemaan avoin ylös asti.

Viinikellarin aukko on peitetty lankuilla, mutta siihen tulee aikanaan lasinen luukku.

Alakerrassa on nyt kaikki seinät levytetty ja sama homma jatkuu yläkerrassa. Aiemmin yläkertaan vei vain tikapuut, mutta nyt meillä on väliaikaiset portaat.

JK. Tuo edellisen postauksen krassi kasvoi kuin kasvoikin komeaksi. Maku vain oli ihan kamala! Retiisi potenssiin tuhat. Roskiin lensi koko puska. Mies ehdotti, että yritetään piilottaa sitä salaattiin, mutta miksi pilata hyvä salaatti tuollaisella? Flunssaiselle se olisi sopinut nenän avaajaksi, mutta ei sitä muuten viitsi syödä. Vesi valuu silmistä kun ajatteleekin.

Kotoilua

Meillä oli tänään vauvan kanssa suunnitelmissa lähteä tutustumaan MLL:n perhekahvilan toimintaan. Tarkoitus on ollut mennä jo aikoja sitten, mutta tarkoituksia minulla tuntuu nykyään olevan paljon enemmän, kuin itse toimintaa. Tänään siellä oli lounaalla pitsaa ja se motivoi kummasti:)
Suunnitelmat menivät uusiksi aamulla, sillä vauvalle oli noussut kuume. Ukko sai eilen 5 kk rokotukset, joita tuli molempiin reisiin ja vielä suun kauttakin. Aiemmasta rokotuksesta ei tullut mitään oireita, mutta nyt sitten kävi näin. Pistoskohdat ovat kuumat ja punoittavat ja niissä tuntuu kova pahkura :( Vauva on silti ollut melko iloinen ja vasta nyt illalla on alkanut itkuisaksi.

Emme jääneet murehtimaan muuttuneita suunnitelmia, vaan vietimme mukavan päivän yhdessä. Teimme lattialle pesän peitoista ja tyynyistä, sillä kun ollaan kipeitä, pitää olla sairaspeti. Niin minullakin aina on. Flunssassa nukun aina sohvalla kirjojen, lehtien, lääkkeiden, termoksen ja  karkkien kanssa.
Torkuimme lattialla päikkärit ja koetin tehdä pienen "potilaan" olon mahdollisimman mukavaksi. Olen alkanut lukea vauvalle, ja hän kuuntelee ja katselee kirjan kuvia erittäin tarkkaavaisena.

Puoliltapäivin famu tuli tervehtimään meitä ja vei vauvan ulos vaunuissa. Sillä aikaa siivoilin ja tutkin netissä sisustuskauppoja. Tilasin taas yhden tapettinäytteen, tällä kertaa se oli Sandbergin vihreä Siri.

Myöhemmin tajusin, että olisi pitänyt pyytää näyte myös sinapin värisestä Rosenholmista.

Eksyin myös selailemaan toria, sillä koetan löytää meille tarjoiluvaunua. Minulla on mielessä ihan tietynlainen, mikään muu ei käy.

Selailin myös antiikkihuonekaluja, ja sieltä löytyikin jotain ihan kamalaa: pahkoista tehty kalusteryhmä. Siis en voi sietää pahkoja! Ne ovat kuin kasvaimia, tai visvasyylärykelmiä! Ihan kamalia ovat kiiltäväksi lakatut pahkat myös ovenkahvoina, naulakkoina ym.
Kun matkustimme mieheni kanssa ensimmäistä kertaa yhdessä Tallinnaan, hän kertoi aikovansa ostaa pahkasta tehdyn suuren kulhon. En voinut uskoa korviani! Sanoinkin miehelle, että vain kuolleen ruumiini yli. Nyt hän kiusaa minua aina silloin tällöin puhumalla suuresta pahkasta, joka kasvaa koivussa hänen metsässään. Miettii muka, mitä siitä voisi meidän uuteen kotiin tehdä. Hän kerää myös erikokoisia kiväärin hylsyjä ja tällä hetkellä ne ovat esillä olohuoneen kirjahyllyssä. Inhoan niitäkin ja ehdotin, että hänhän voisi porata sopivan kokoisia reikiä siihen pahkaan ja asetella hylsyt reikiin. Tulisi komea taideteos. Mahtava idea miehen mielestä! Raivostun aina, kun hän alkaa ääneen suunnitelemaan tätä teosta, vaikka tiedän, että hän vain ärsyttää minua. Mutta ihan vähän uskon, että voi hän olla tosissaankin...

Tämä torin pahkaryhmä maksaa vaivaiset 7000€. En huolisi vaikka minulle maksettaisiin tuo summa.

Kun en ole oikeisiin sisustuskauppoihin päässyt pitkään aikaan, olen tehnyt ostoksia meidän S-marketissa. Tarrakoukut ovat keittiöpyyhkeelle ja patalapuille ja simpukka-amppelia kaavailin myös keittiöön.

Istutin muuten krassia pari päivää sitten. Kylvin sitä "hieman" liian tiheään... Yritin tänään pelastaa tilanteen ja siirtää tyypit isompaan astiaan. Ehkä se siitä.
Istutin laventeliakin, mutta siitä en jaksa edes kirjoittaa. Olen jo nyt varma, että sieltä ruukusta ei nouse taimen taimea.

Vinkki vauvallisille ( ja muillekin sottapytyille )

Meillä syödään soseita!
Ukko on pian 5kk, eli soseita on saanut maistella jo kuukauden ajan. Kaikki soseet uppoavat hyvällä ruokahalulla. Päärynä ja mango ovat herkkua, ja ainakin toistaiseksi maistuvat myös kaikki tarjotut kasvis- ja vihannessoseet.

Jo raskausaikana minua neuvottiin hankkimaan sappisaippuaa. Nyt sille on todellakin käyttöä! Sappisaippuan pitäisi poistaa hyvin esim. mustekynän, veritahrat, marjatahrat sekä ruohotahrat. En sitten tiedä noista, mutta kyllä se ainakin sosetahrat poistaa. Hieron saippuaa tahran päälle ja heitän vaatteen pyykkikoriin. Välillä vaate on maannut siellä parikin päivää ennen pesua, ja silti tahra on lähtenyt. Ruokalappu ei vielä oikein toimi meillä, kun vauva vain repii sitä ja yrittää tunkea suuhunsa...

Sappisaippuaa oli tosi vaikea löytää. Etsittiin kissojen ja koirien kanssa, kunnes viimein Citymarketista löytyi palasaippuana.
Viime viikolla käydessäni Lidlissä huomasin siellä nestemäisen sappisaippuan. Mikä löytö! Pullossa on vielä kumiset harjaksetkin, joilla voi hangata tahraa. En tiedä onko tämä tuote aina valikoimissa, vaiko jokin kausituote. Huomenna haen joka tapauksessa lisää.

Sappisaippuassa on ihan oikeasti (naudan)sappea. Yök. Ei siis mikään vegaanituote.

Aprillia, syö paistettuja utareita, juo sian verta päälle!

Isälläni on tallessa oman isoäitinsä keittokirja. Kirja on nimeltään Keittotaito ja se on julkaistu vuonna 1934. 1935 Martta on ostanut sen itselleen Myllykosken Osuuskaupan Kirjakaupasta osamaksulla.

Kirjassa on toinen toistaan "herkullisempia" reseptejä. Huomaa, että on ollut tärkeää hyödyntää koko eläin. Reseptejä löytyy saparosta aina sorkkiin ja kärsään asti. On siellä ohje sian rasvasta keitettävään saippuaankin.

Kirjan alkulauseessa kerrotaan teoksen ilmestymisen viivästyneen huomattavasti ruoka-annoksien kalorialaskelmia suorittaneen professori Carl Tigerstedtin kuoleman vuoksi. Onneksi tämän paljon vaativan työn suorittivat loppuun pankin virkailijat Kaisa Rahkola ja Kerttu Vilkman.

Emäntiä neuvotaan harkitsemaan, kumpaa kulloinkin on edullisempaa käyttää, voita vai margariinia. "Milloin näiden hinnat ovat jotenkin tasassa ja maatalouspulaa koetetaan lieventää laajentamalla kotimarkkinoita, silloin on voi asetettava ehdottomasti etusijalle. Kun taasen hinnan ero on suuri ja vientiä halutaan lisätä, korvataan voi margariinilla."
Myös kananmunista ohjeistetaan: "Samaten täytyy perheenemäntien pystyä arvostelemaan, milloin käytetään paljon munia, milloin vähän, sillä vähälläkin voidaan tulla toimeen."

Kirjan välissä on lehdistä leikattuja reseptejä sekä osamaksukuitteja. 
" ... joka täten kiitollisuudella kuitataan" :D Miksei kuiteissa enää lue noin?

Syy, miksi oikeastaan aloin kirjoittamaan, on kirja välissä oleva lehdestä leikattu uutinen. Uutinen on julkaistu luultavasti aprillipäivänä ja se kuuluu näin:

"Paraisten kalamiehet saivat viime viikolla ihan hirvittävän hauen. Sen nostaminen kesti kymmenen tuntia ja maihin hinaaminen kaksi tuntia, se kun tarvitsi erikoisen veneen  -ei mahtunut samaan, missä kalamiehet olivat. Kaksi miestä nuiji sitä tunnin aikaa kirveillä pääkuoreen, mutta hauenjuutas ei vain kuollut, vaan täytyi se oikein hirttää puunoksaan, mitä toimitusta kuvamme -jonka on ottanut N.Pyykkönen- esittää. Valokuvaajamme tiedoittaa, että kalamiehiltä pääsi vielä suurempi hauki karkuun. Ja sitä he nyt koettavat narrata yöt ja päivät. Mutta oli sitä haukea tässäkin maihin saadussa!"

Oikein mukavaa ja toivottavasti aurinkoista aprillipäivää!

Kuueläin kurkkumaasta

Plasto valmisti 70-luvulla ihan mahtavia menopelejä, kurkkumopoja! Viralliselta nimeltään otus on Kuueläin Kurkkumaasta ja minun omani nimi oli Möhkö.
Möhkö oli tosi rakas ja sillä rullattiin niin sisällä kuin ulkonakin. Jossain vaiheessa Möhkö on lähtenyt vihreämmille kurkkumaille ja se on aina silloin tällöin harmittanut. Kaikkea ei tietysti voi säästää, mutta...
Kun sitten bongasin Torista myynnissä olevan Kuueläimen, niin tartuin kiinni heti.

Ajoimme Helsinkiin hakemaan kurkun kotiin ja saimme kuulla traagisen tarinan myyjän lapsuudesta. Myyjä oli 70-luvun lapsia kuten minäkin ja myös hänellä oli ollut kurkkumopo. Myyjän äiti oli kyllästynyt mopon kolinaan ja päättänyt hankkiutua eroon kurkusta. Lapselle kerrottiin, että ovi oli jäänyt auki ja mopo päässyt karkuun! Voi surkeutta! Rakasta mopoa oli tietysti etsitty hurjasti, mutta karannut mikä karannut.

Nyt aikuisena hän on siis hankkinut tämän uuden kurkun ja kunnostanut sen entiseen loistoonsa. Vain tuntosarvet ovat nysät, ne pitäisi vielä saada uusittua. Pyörät ja akselit on vaihdettu varaosakurkusta ja uudet silmät teetetty tarrafirmassa. Mopossa oli myös lommoja, jotka hän on korjannut puhaltamalla paineilmaa kurkun kärsästä sisään.
Kurkku on entisöity rakkaudella ja saimmekin sen mukaamme vain lupaamalla, että se pääsee hyvään kotiin :)

Plasto valmisti kurkkuja vihreänä, keltaisena ja vaaleanpunaisena. Itse en ole koskaan nähnyt kuin vihreitä ( vai laskettaisiinko tämä meidän uusi keltaiseksi? Ainakin se on paljon kirkkaampi vihreä, kuin lapsuuteni kurkku. ) Vaaleanpunainen olisi aivan ihana! Plasto on alkanut valmistaa uudelleen joitakin retroleluja, mutta kuueläin ei ainakaan tässä muodossa tee paluuta. Se keikkaa helposti, eikä täytä nykyajan leluturvallisuusvaatimuksia.

Pikku-Ukkomme ei vielä pysy mopon selässä, mutta kovasti kurkku jo kiinnostaa!